Kalajoen maastopalon jälkimainingit heijastuivat lehtien ja sosiaalisen median palstoilla. Uutisjutuissa käsiteltiin muun muassa ilmastonmuutosta, turvallisuusjohtamista, riittämättömiä resursseja ja sopimuspalokuntatyön arvoa.
Moni toimija julisti ilmastonmuutoksen Euroopassa riehuvien maastopalojen aiheuttajaksi. On selvää, että poikkeukselliset hellejaksot ja voimakas tuuli ovat sytykkeitä maastopaloille. Mutta paremman tarkastelun paikka on se, olivatko olosuhteet Kalajoella poikkeukselliset?
Ilmatieteenlaitoksen tilastojen mukaan Suomessa on ollut poikkeuksellisia hellejaksoja vuosina 2003, 2010, 2014 ja 2018, joten maastopalojen taustalla on myös muita tekijöitä kuin ilmastonmuutos. Näitä tekijöitä ovat esimerkiksi varautuminen poikkeustilanteisiin, asemaverkosto, henkilöstöresurssit, valtakunnallinen johtamisjärjestelmä ja ohjeet – tai niiden puute.
Pelastustoimessa hälytysvasteet ja henkilöstöresurssit on määritelty pelastuslaitoskohtaisesti. Valtakunnallista onnettomuusskenaariota, palvelutasoa, johtamisjärjestelmää tai henkilöstösuunnitelmaa ei ole otettu käyttöön. Kalajoella järjestelmän puute ilmeni siten, että sammutusjoukkoja haalittiin kasaan lähettämällä ylityökutsuja eri pelastuslaitosten viranhaltijoille.
Pelastustoimen arvostus perustuu ammattitaitoiseen henkilöstöön ja systemaattiseen pelastusviranomaistoimintaan kaikilla organisaation tasoilla. Onnettomuudet ovat muun muassa sääilmiöiden johdosta haasteellisempia ja edellyttävät pahimmillaan resursseja useamman pelastuslaitoksen alueelta. Vastauksena kompleksiseen ongelmaan voisi olla valtakunnallinen johtamisjärjestelmä ja palvelutasomääritys.
Kalajoelta kuului kriittisiä ääniä turvallisuusjohtamista kohtaan, kun palomiehiä määrättiin vuorokauden sammutustehtävän jälkeen hätätyöhön. En tunne tarkemmin yksityiskohtia, mutta tulkitsen asian niin, että näin laajaan onnettomuuteen ei oltu varauduttu. Tämän johdosta palomiesten lukumäärä oli selvästi alimitoitettu onnettomuuden laajuuteen nähden.
Valtakunnallisen turvallisuusjohtamisjärjestelmän ja ohjeistuksen puute ilmeni Kalajoella siten, ettei ollut olemassa selkeää toimintasuunnitelmaa. Miten varmistetaan eri pelastuslaitosten ja työntekijöiden työturvallisuus? Kuka maksaa eri pelastuslaitoksista lähetettyjen palomiesten ja sopimuspalokuntalaisten palkat ja muut kustannukset, sekä miten joukkojen huolto ja muonitus varmistetaan useita päiviä tai viikkoja kestävissä sammutustehtävissä?
Esimerkiksi puolustusvoimissa on varmistettu joukkojen kenttäolosuhteissa tapahtuva elintarvikehuolto. Huolto-ohjelma sisältää muonituksen lisäksi juomaveden hankinnan ja hygienian, vaatetusmateriaalin, evakuoinnin ja talouden kirjanpitoon liittyviä toimia.
Kalajoen maastopalon sammutusoperaatiossa ei ilmennyt vain yksittäinen ongelma – kyse on systeemisestä ongelmasta. Systeeminen tai järjestelmän ongelma tarkoittaa sitä, ettei pelastustoimessa ole tunnistettu, analysoitu ja määritelty strategista sekä operatiivista prosessia, jolla kyetään johtamaan useampaa pelastuslaitosta tai mobilisoimaan joukkoja valtakunnan tasolla.
Odotan mielenkiinnolla Kalajoen maastopalon tutkintaraporttia ja siinä tunnistettuja ilmiöitä sekä kehittämiskohteita. Oma arvioni on se, ettei Kalajoen maastopaloista opita mitään, jos emme puutu järjestelmätason viheliäisiin ongelmiin.
Blogin kirjoittaja Kim Nikula työskentelee Suomen pelastusalan ammattilaiset SPALissa järjestön johtajana.
