Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

Hätäkeskuslaitos julkaisi vuoden 2022 henkilöstökertomuksensa. Tulokset ovat huolestuttavia: päivystäjien määrä oli aiempaa pienempi ja sairauspoissaolojen määrä kasvoi samalla, kun vastausaikatavoitteet täyttyivät ja jopa ylittyivät.

Henkilötyövuosien täyttöaste laski viime vuonna vuodentakaisesta. Vuonna 2021 täyttöaste oli 95 prosenttia, mutta vuonna 2022 enää 93 prosenttia. Myös henkilöstön vaihtuvuus kasvoi kolme prosenttiyksikköä. Irtisanoutuneista 58 henkilöstä 17 siirtyi eläkkeelle ja loput 41 muihin tehtäviin.

Vuonna 2022 hätäpuhelujen määrä kasvoi yli 136 000 puhelulla, mikä on noin viisi prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Samaan aikaan puheluihin kuitenkin vastattiin aiempaa nopeammin.

– Näyttää siltä, että tehokkuudella on hintansa, Hätäkeskusammattilaiset HALin luottamusmies Patrick Tiainen sanoo.

Sairauspoissaolojen määrä kasvoi viime vuodesta, ja Hätäkeskuslaitos myöntää sairauspoissaolojen olevan huolestuttavan korkealla. Hätäkeskuslaitoksessa käynnistyi syksyllä työkykyjohtamisen ohjelma.

– Kestämättömään tilanteeseen etsitään varmasti jo ratkaisuja. Toivottavasti henkilöstön ääntä kuunnellaan herkällä korvalla. He tietävät kyllä, mikä työssä kuormittaa, Tiainen sanoo.

Hätäkeskuslaitoksen henkilöstökertomus 2022 on luettavissa täällä.

Lue myös: Työhyvinvointi puhuttaa hätäkeskuksissa, mutta milloin on tekojen aika?