Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

Tänään 14.2.2020 eduskunnan lähetekeskustelussa on lakialoite, jossa esitetään rikoslakiin rangaistuksien koventamista ensihoitajiin kohdistuvissa väkivallanteoissa.

Lakialoitteessa esitetään, että ensihoitajia kohtaan väkivaltaisesti käyttäytyneet henkilöt tulisi tuomita vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.

Tällä hetkellä Suomen oikeusjärjestelmä on linjannut, että ensihoitotyötä tekeviä ensihoitajia, palomiehiä ja sopimuspalokuntalaisia kohtaan väkivaltaisesti käyttäytynyttä rangaistaan pahoinpitelyrikoksen tunnusmerkistön mukaisesti. Rangaistukset ovat pääsääntöisesti sakkorangaistuksia.

Alan järjestöt ovat vaatineet ensihoitotyössä väkivallan uhriksi joutuneiden oikeusturvan parantamista jo pitkään. Palomiesliiton, Suomen Sopimuspalokuntien liiton, Suomen Ensihoitoalan Liiton ja Tehyn mielestä rikoslakia tulisi muuttaa siten, että ensivaste- ja ensihoitotehtävää suorittavan henkilön pahoinpitely rinnastettaisiin virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen.

Julkista valtaa käyttävän virkamiehen väkivaltaisen vastustamisen rangaistusasteikko on neljästä kuukaudesta neljään vuoteen vankeutta.

Katso livelähetystä täysistunnosta tänään klo 13 – 15 https://areena.yle.fi/1-50053574.