”Miehistön ja päällystön välillä on perinteisesti ollut jonkinlainen kuilu. Nyt kun sukupolvet vaihtuvat, vastakkainasettelu häviää vähitellen. Yhteenkuuluvuutta rakennetaan monin keinoin. Pelastuslaitoksissa on perinteisesti urheiluseuroja, jotka yhdistävät porukkaa. Siellä titteleillä ei ole väliä. Kun sitä kautta tutustuu porukkaan, on helpompi lähestyä toista myös työtehtävissä.
Olen itse palomestari, mutta en koe, että olisin jollakin tavalla ulkopuolinen miehistön joukossa. Olen ollut siellä 20 vuotta, ja nyt minulla on vain uusi, erilainen tehtävä.
Ei minulla ole koskaan ollut erityistä urahaavetta edetä palomestariksi tai esimieheksi. Jossain vaiheessa tulee tilanne, jolloin on siirryttävä päivävuoroon. Kouluttautumisella voi varmistaa säädyllisen palkan siinä tilanteessa. Nykyinen polkuni on osa jatkumoa ja sattumien sarjaa: olen ollut paloautossa, ambulanssissa, helikopterissa sekä alipäällystössä. Sama kaava on tavallaan toistunut ammattiyhdistyksessä: aloitin sihteerinä, sitten minusta tuli puheenjohtaja ja luottamusmies. Nyt olen liittohallituksessa.
Palomestari on keskijohtoa. Olemme jatkuvasti tekemisissä miehistön, alipäällystön sekä ylemmän päällystön kanssa. Mestaritasolla on paljon vaikutusmahdollisuuksia koko pelastuslaitoksen toimintaan. Takapenkin savusukeltajan ja päällikön välissä on välillä monta estettä, eikä viesti välttämättä mene aina perille.
Koko pelastustoimen kehittämiseksi ja yhteenkuuluvuuden tunteen vahvistamiseksi olisi mielestäni tärkeää, että alueella sekä pelastustoimen miehistö ja päällystö että ensihoitajat ovat samassa liitossa.”
Petteri Broström
palomestari, liittohallituksen jäsen
