Toimin vasta perustetun Suomen Sopimuspalokuntien Liiton varapuheenjohtajana vuoden 2001 alusta pari vuotta. Jouduin heti aluksi toimimaan liiton edustajana useissa valtakunnallisissa työryhmissä. Alku ei ollut helppo, koska minut otettiin epäluuloisesti vastaan.
Syynä oli varmaankin uusi tilanne, jonka aiheutti se, että sopimuspalokuntatoiminnan ja pelastustoimen vapaaehtoistoiminnan puolesta oli alettu toimia omana liittona.
Itselläni on vahva ammattiyhdistystausta, olen ollut muun muassa kymmenen vuotta pääluottamusmiehenä aiempaan puolustusvoimien työtehtävääni liittyen. Pääsin työryhmissä käyttämään sitä kokemusta ja osaamista, mitä ay-toiminnasta ja yhteistyöstä eri tahojen kanssa oli kertynyt.
Monet
työryhmät opettivat sen, että yhteinen työ ja yhteinen tekeminen
yhdistävät eri osapuolia työnantajan edustajista henkilöstön edustajiin.
Kun vuorovaikutus on tasavertaista, huomataan helposti, että yhteisiä
kantoja ja tuloksia saadaan syntymään
Kun vuorovaikutus on tasavertaista,
huomataan helposti, että yhteisiä kantoja ja tuloksia
saadaan syntymään.
Itselläni
oli mahdollisuus kuuden vuoden aikana verrata pelastusalan ja
puolustusvoimien tapaa ottaa henkilöstön edustajat mukaan toimintaa
kehittäviin työryhmiin. Olin vuodet 2001–2006 vielä puolustusvoimien
palveluksessa ja pääluottamusmiehenä sekä saman aikaisesti ensin SSPL:n
varapuheenjohtajana ja vuodesta 2003 puheenjohtajana. Näin pystyin
tuomaan pelastustoimen yhteistyöhön mallia puolustusvoimien puolelta.
Luottamukseni pelastusalan ammattilaisiin kasvoi. Uskon luottamuksen
kasvun olleen myös molemminpuolista.
SPALin ja SSPL:n käsitykset ja usko siitä, että yhdessä voimme viedä molempien liittojen jäsenille tärkeitä asioita eteenpäin, kasvoi myös. Näitä selvästi yhdessä edistettäviä asioita olivat, ja ovat jatkossakin, työturvallisuus ja työhyvinvointi.
On selvää, että tärkeysjärjestyksessä ovat ensimmäisinä päätyökseen pelastustoimen tehtävissä toimivat. Hyvänä kakkosena tulevat sopimuspalokuntalaiset. Myös heidän työturvallisuudesta ja työhyvinvoinnista on huolehdittava. Tästä olemme varmasti kaikki samaa mieltä.
Kunnallisuus ei ole taannut pelastustoimelle riittäviä toimintaedellytyksiä. Kunnollisten resurssien hankinta ei ole pelastuslaitoksilta onnistunut. Olemme tuoneet näitä ongelmia yhdessä julkiseen keskusteluun.
Tuloksiin pääsemiseksi
tarvitaan kaikkien alalla toimivien yhteistyötä. Luottamusta kannattaa
rakentaa niin, että työnantajien edustajat ja henkilöstön edustajat
toimivat alan puolesta laaja-alaisesti yhteistyössä. Tämä onnistui
puolustusvoimissa suhteellisen hyvin. Miksi ei myös pelastustoimessa?
Pelastusala tulee muuttumaan ja niin sen pitääkin muuttua. Tulevaisuutta
kannattaa rakentaa yhdessä.
Tuloksiin pääsemiseksi
tarvitaan kaikkien
alalla toimivien yhteistyötä.
Pelatusopiston
koulutus antaa vahvan ammattitaidon pelastusalan ammatteihin, mutta
myös jatko-opiskelulle. Moni palomies, jonka kanssa olen vuosien
varrella tehnyt yhteistyötä, on jatkanut opiskelua muissa
oppilaitoksissa. AMK, Y-AMK ja ylemmät korkeakoulututkinnot eivät enää
ole harvinaisia. Jopa tohtorin väitöskirjoja valmistellaan. Näin ala
menee eteenpäin. Tämä meidän kannattaa huomata ja olla siitä ylpeitä.
Ala kehittyy myös sopimuspalokuntalaisten osaamisen avulla. Heidän monipuolinen siviliosaaminen hyödyttää alaa pelastustehtävien lisäksi myös laajemmin alaa kehitettäessä.
Paljon voidaan saavuttaa yhdessä luottamuksellisessa ilmapiirissä, kun niin halutaan.
Blogin kirjoittaja, järjestöneuvos Isto Kujala, toimi Suomen Sopimuspalokuntien Liiton toiminnanjohtajana vuosina 2007–2019.
