Toimin vasta perustetun Suomen Sopimuspalokuntien Liiton varapuheenjohtajana vuoden 2001 alusta pari vuotta. Jouduin heti aluksi toimimaan liiton edustajana useissa valtakunnallisissa työryhmissä. Alku ei ollut helppo, koska minut otettiin epäluuloisesti vastaan.

Syynä oli varmaankin uusi tilanne, jonka aiheutti se, että sopimuspalokuntatoiminnan ja pelastustoimen vapaaehtoistoiminnan puolesta oli alettu toimia omana liittona.

Itselläni on vahva ammattiyhdistystausta, olen ollut muun muassa kymmenen vuotta pääluottamusmiehenä aiempaan puolustusvoimien työtehtävääni liittyen. Pääsin työryhmissä käyttämään sitä kokemusta ja osaamista, mitä ay-toiminnasta ja yhteistyöstä eri tahojen kanssa oli kertynyt.

Monet työryhmät opettivat sen, että yhteinen työ ja yhteinen tekeminen yhdistävät eri osapuolia työnantajan edustajista henkilöstön edustajiin. Kun vuorovaikutus on tasavertaista, huomataan helposti, että yhteisiä kantoja ja tuloksia saadaan syntymään
 

Kun vuorovaikutus on tasavertaista,
huomataan helposti, että yhteisiä kantoja ja tuloksia
saadaan syntymään.

 
Itselläni oli mahdollisuus kuuden vuoden aikana verrata pelastusalan ja puolustusvoimien tapaa ottaa henkilöstön edustajat mukaan toimintaa kehittäviin työryhmiin. Olin vuodet 2001–2006 vielä puolustusvoimien palveluksessa ja pääluottamusmiehenä sekä saman aikaisesti ensin SSPL:n varapuheenjohtajana  ja vuodesta 2003 puheenjohtajana. Näin pystyin tuomaan pelastustoimen yhteistyöhön mallia puolustusvoimien puolelta. Luottamukseni pelastusalan ammattilaisiin kasvoi. Uskon luottamuksen kasvun olleen myös molemminpuolista.  

SPALin ja SSPL:n käsitykset ja usko siitä, että yhdessä voimme viedä molempien liittojen jäsenille tärkeitä asioita eteenpäin, kasvoi myös. Näitä selvästi yhdessä edistettäviä asioita olivat, ja ovat jatkossakin, työturvallisuus ja työhyvinvointi.

On selvää, että tärkeysjärjestyksessä ovat ensimmäisinä päätyökseen pelastustoimen tehtävissä toimivat. Hyvänä kakkosena tulevat sopimuspalokuntalaiset. Myös heidän työturvallisuudesta ja työhyvinvoinnista on huolehdittava. Tästä olemme varmasti kaikki samaa mieltä.

Kunnallisuus ei ole taannut pelastustoimelle riittäviä toimintaedellytyksiä. Kunnollisten resurssien hankinta ei ole pelastuslaitoksilta onnistunut. Olemme tuoneet näitä ongelmia yhdessä julkiseen keskusteluun.

Tuloksiin pääsemiseksi tarvitaan kaikkien alalla toimivien yhteistyötä. Luottamusta kannattaa rakentaa niin, että työnantajien edustajat ja henkilöstön edustajat toimivat alan puolesta laaja-alaisesti yhteistyössä. Tämä onnistui puolustusvoimissa suhteellisen hyvin. Miksi ei myös pelastustoimessa? Pelastusala tulee muuttumaan ja niin sen pitääkin muuttua. Tulevaisuutta kannattaa rakentaa yhdessä.
 

Tuloksiin pääsemiseksi
tarvitaan kaikkien
alalla toimivien yhteistyötä.

 
Pelatusopiston koulutus antaa vahvan ammattitaidon pelastusalan ammatteihin, mutta myös jatko-opiskelulle. Moni palomies, jonka kanssa olen vuosien varrella tehnyt yhteistyötä, on jatkanut opiskelua muissa oppilaitoksissa. AMK, Y-AMK ja ylemmät korkeakoulututkinnot eivät enää ole harvinaisia. Jopa tohtorin väitöskirjoja valmistellaan. Näin ala menee eteenpäin. Tämä meidän kannattaa huomata ja olla siitä ylpeitä.

Ala kehittyy myös sopimuspalokuntalaisten osaamisen avulla. Heidän monipuolinen siviliosaaminen hyödyttää alaa pelastustehtävien lisäksi myös laajemmin alaa kehitettäessä.

Paljon voidaan saavuttaa yhdessä luottamuksellisessa ilmapiirissä, kun niin halutaan.

Blogin kirjoittaja, järjestöneuvos Isto Kujala, toimi Suomen Sopimuspalokuntien Liiton toiminnanjohtajana vuosina 2007–2019.