Kymenlaakson hyvinvointialueella on neuvoteltu pelastustoimen kokonaispalkkauksesta. Neuvotteluiden myötä poikkeusluvan mukaista työaikaa tekeville pelastajille ja asemamestareille maksetaan jatkossa 44 prosentin kiinteää erää. Kymenlaaksossa on ollut käytössä kokonaispalkkaus vuodesta 2019, jolloin korvaukseksi oli sovittu 41 prosenttia.
SPALin mukaan kokonaispalkkauksen tulisi olla vähintään 43,5 prosenttia, jotta virka- ja työehtosopimuksen mukainen keskiansio ylittyy. SPALin laskelmien mukaan eri vuorojen kuuden vuoden keskiarvo on lomat huomioiden sopimusperusteisesti noin 43,5 prosenttia.
– Kokonaispalkkajärjestelmä on pelastusalalla sekä työnantajaa että työntekijöitä hyödyttävä ratkaisu. Se mahdollistaa joustavamman työaikasuunnittelun ilman ansionmenetyksiä, Kymenlaakson pelastushenkilöstön luottamusmies Sami Muuronen sanoo. Muuronen kiittää neuvotteluihin osallistuneita henkilöstöjärjestöjä hyvästä yhteistyöstä.
Kymenlaaksossa kokonaispalkkasopimus pitää sisällään myös sairauspoissaoloajan palkan. Vastaava sopimus ja prosentti on käytössä myös Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan pelastuslaitoksilla. Päijät-Hämeen ja Kanta-Hämeen pelastuslaitoksilla on käytössä 44 prosentin kokonaispalkka, mutta niillä sairauspoissaolot on rajattu sopimuksen ulkopuolelle.
Kokonaispalkkasopimus on voimassa 1. helmikuuta alkaen.